Pernillan tarina kilpaurheilun eteen tehdyistä uhrauksista

Pernilla on 20-vuotias Bikini Fitness kilpaurheilija Helsingistä. Työkseen hän tekee sisältöä omiin somekanaviin (YouTube, Instagram) sekä Pernillan voi myös bongata TV:stä; Fitnesspäiväkirjat-ohjelmasta. Hänen työnsä mahdollistaa sen, että hän voi treenata ja suunnitella päivänsä treenien ja liikunnan ympärille.

"Urheilu on aina ollut vahvasti osa mun identiteettiä. Lajitaustani löytyy kilpavoimistelusta, mutta valitettavasti jouduin jättämään rakkaan lajin vakavan loukkaantumisen vuoksi jo 10-vuotiaana. Onneksi kivuista selvittiin ja kilpaurheilu sai jatkoa fitneksen parissa. 2019 kilpailin ensimmäisen kilpailukauteni ja mukaan nappasin voiton ja paikan Euroopan-mestaruus kilpailuihin.

Tavoitteeni ovat aina olleet korkealla ja jos huipulle haluaa päästä ei voi mennä sieltä mistä aita on matalin, eikä odottaa että asiat tapahtuvat itsestään. Uhrauksia ja kyyneleitä on matkan varrella tullut, mutta jos rakastat sitä mitä teet, se on lopulta kaiken sen arvoista."

#beaninspiration
#teamgymnation