Edis Tatli ja ammattinyrkkeilijän elämää

edis tatli

Edis Tatli on kevyen sarjan nyrkkeilijä ja kaksinkertainen Euroopan mestari joka liittyi Gymnationin tiimiin kesällä 2021. Edis on varmaan monelle myös tuttu Tanssii Tähtien Kanssa ohjelmasta, jossa hän ensimmäisenä urheilijana voitti koko kilpailun!

Edis ottelee lauantaina 11. joulukuuta 2021 italialaista Gianluca Cegliaa vastaan EM-kamppailun merkeissä Ruskeasuon urheiluhallilla, Helsingissä. Tämä ottelu piti alunperin käydä jo toukokuussa 2020, mutta se on jouduttu perumaan peräti kolme kertaa; kaksi kertaa koronan takia ja yksi kerta Edisin loukkaantumisen vuoksi. Tällä hetkellä matsivalmistelut ovat täydessä käynnissä ja kysyimme tätä blogia varten Edisiltä vähän hänen tämän hetkisiä fiiliksiä, miten hän valmistautuu tulevaa koitosta varten sekä miltä hänen arkensa näyttää.

1. Miten sinusta tuli ammattinyrkkeilijä?

14-vuotiaana näin Prince Naceem Hamedin ottelun ja päätin siinä hetkessä että halusin kokeilla nyrkkeilyä. Olin harrastanut karatea 4-5 vuotta ennen sitä, ja vaikka isä sanoi että nyrkkeily on hyvin erilaista en siitä välittänyt. Oltiin lähdössä Kosovoon lomalle kahdeksi kuukaudeksi ja isä sanoi että vie mut nyrkkeilysalille matkan jälkeen. En malttanut odottaa, vaan oli pakko päästä jo Kosovossa salille testaamaan lajia. Tuntui heti siltä että nyrkkeily oli mun juttu. Rupesin treenaamaan säännöllisesti ja jo kolmen viikon päästä mulla oli eka matsi Turussa.

2. Onko sinulla esikuvaa nyrkkeilyssä?

Muhammad Ali, Prince Naseem ja Floyd Mayweather ovat mulle ne tärkeimmät esikuvat nyrkkeilyssä.

3. Mitkä on fiilikset näin juuri ennen EM-ottelua?

Tosi hyvät tällä hetkellä. Ollaan menty kovaa; olen valmistautunut hyvin ja kaikki on mennyt hyvin. Vielä muutama kova päivä edessä ja viimeinen viikko ennen ottelua otetaan rennommin – ja sitten ollaankin jo valmiina otteluun.

4. Loukkaannuit ennen edellistä ottelua ja se jouduttiin perumaan. Mitä tapahtui ja miten pääsit siitä yli?

Peukalo murtui otteluharjoituksissa, mikä oli tottakai kova pala etenkin kun kesän matsia italialaista Cegliaa vastaan oli odotettu niin kauan. Loukkaantumisia on tullut aiemmin, mutta ei ikinä niin, että ottelua olisi tarvinnut siirtää. Päivän kaksi mietin miten tämä on mahdollista, mutta aika nopeasti tulin siihen tulokseen että näin nyt vain kävi eikä sille voi mitään. Käsi oli kuusi viikkoa kipsissä ja oli pakko ottaa rauhallisesti. Päätin siis nauttia loppukesästä enkä murehtia asioita joihin en pystynyt vaikuttamaan.

Edis Tatli

5. Miltä sun ottelupäivä yleensä näyttää?

Tankkaan ja syön hyvin pitkin päivää ja pidän hyvän fiiliksen ja hyvän flown päällä. Pyrin viettämään ihan normi arkipäivää ja olemaan miettimättä ottelua liikaa. Nukun pitkään, syön hyvän aamupalan ja vedän päivällä kevyen lämmittely-treenin jossa saatan käydä matsia vähän läpi mielessä. Sitten suihkun kautta himaan kunnes on aika lähteä kisapaikalle. Jos on tylsää voi olla että katson vähän nyrkkeilyä. :)

6. Kuinka paljon ja mitä treenaat viikossa?

Se vähän vaihtelee riippuen kuinka lähellä ottelua ollaan. Ottelua edeltävä ns. training camp alkaa yleensä noin 3-4 kk ennen ottelua. Viikkoon sisältyy noin 10-11 treeniä; arkena pari treeniä päivässä, lauantaisin yksi treeni ja sunnuntai on lepopäivä. Jos tuntuu että kroppa on liian kovilla otan johonkin väliin palauttavan treenin. Treenaan tottakai itse lajia, eli nyrkkeilyä, mutta teen myös erilaisia voima- ja kestävyys-treenejä. Teen aika paljon erilaisia juoksutreenejä, joihin sisältyy esimerkiksi porrasjuoksua, intervalleja ja mäkivetoja. Valmentajani Pekka Mäki tekee nyrkkeilytreeni-ohjelman jota seuraan, ja Aki Sipilä ja Antti Heinonen tekee voima- ja kunto-treenit.

7. Miten varmistat että syöt tarpeeksi treenikaudella?

Konsultoin ammattilaisia jos tarve, mutta jo 20 vuotta tätä tehneenä tiedän aika hyvin mitä kannattaa syödä ja millä polttoaineella oma kroppa toimii parhaiten. Kun matsi lähenee ja kovia treenejä on enemmän tankkaan täysillä etenkin ennen otteluharjoituksia varmistaakseni että saan tarpeeksi energiaa ja jaksan vetää kovan treenin. Viimeinen kova treeni on noin 10 päivää ennen matsia – ja koska sen jälkeen otetaan rennommin ei silloin myöskään ole tarvetta tankata. Vitamiineja syön päivittäin ja hyviä proteiinia aina treenin jälkeen. Mulle maistuu ihan perussafka; yksi vakioannos jonka usein syön ennen otteluharjoituksia on kanapasta – se toimii aina.

8. Miten palaudut treeneistä?

Nyt kun ikää on vähän enemmän on tärkeää tehdä hyvät loppuvenyttelyt jotta paikat eivät mene jumiin. Roikkuminen on monipuolinen venytysliike joka myös parantaa liikkuvuutta. Syön myös hyvää ruokaa ja protskuja ja otan tosi rennosti. Pari tuntia treeniin jälkeen en tee mitään, lepään vaan ja annan kropan palautua rauhassa. Hierojalla käyn kerran viikossa ja parin kuukauden ajan olen käynyt kylmähoidossa 1-2 kertaa viikossa. Suosittelen testaamaan!

9. Mitä neuvoja antaisit henkilölle joka haluaa aloittaa nyrkkeilyn?

Kannattaa mennä ihan rohkeasti vaan nyrkkeilysalille ja katsoa miltä se tuntuu. Siellä ei aleta heti lyömään, vaan ensin käydään läpi paljon asioita kuten esimerkiksi tekniikkaa. Jos haluaa aloittaa nyrkkeilyn ja kehittyä siinä, pitää olla fokusoitunut ja valmis tekemään paljon duunia monta, monta vuotta. Se ei riitä, että treenaa kovaa yhden kauden vaan kuntoa pitää pitää yllä jatkuvasti. Nyrkkeilysaleilla on valmentajat joilta voi pyytää apua ja alkeiskurssille kannattaa mennä. Ringside Kuntosali, jossa itse treenaan, järjestää myös juuri näitä alkeiskursseja.

Edis Tatli

10. Mikä nyrkkeilyssä on parasta?

Mikä tulee ekana mieleen on se fiilis ja jännitys kun olet kävelemässä kehään ennen ottelua. Kun adrenaliini virtaa suonissa. Ja tietysti voittaminen! Nyrkkeily on myös tosi monipuolinen laji joka harjoittaa koko kroppaa sekä kestävyyttä, koordinaatiota ja voimaa. Lisäksi se sopii kaikenikäisille.

11. Miksi lähdit mukaan Gymnationin tiimiin?

Hyvät ja laadukkaat tuotteet ennen kaikkea. Mietin pitkään mikä brändi olisi mulle hyvä yhteistyökumppani ja kun yhteinen tuttu ja Gymnation ambassador Jessica Reiman suositteli Gymnationin vaatteita päätin ottaa yhteyttä. Siitä se lähti. Brändin takana on myös mukava porukka, jonka kanssa tullaan hyvin toimeen. Puolisen vuotta olen nyt käyttänyt Gymnation vaatteita ja etenkin miesten hihaton paita on ollut kovassa käytössä treeneissä.

Kiitos Edis haastattelusta ja tsemppiä otteluun!! Täältä pääset seuraamaan Edisiä Instagramissa ja täältä voit hankkia liput otteluun.